Erikoiskahvit kotona

Erikoiskahvit saa onnistumaan myös kotona

Mitäpä ei kahvikansa haluaisi kuin tehdä erikoiskahvit kotona ja nauttia kaikessa rauhassa kupponen jotakin herkullista ihanuutta. Mutta miten saa esimerkiksi täydellisen maitovaahdon aikaan? Maidon rasvassa ei saa pihdata, mutta ei kannata myöskään väheksyä kauramaidon käyttämistä tähän tarkoitukseen. Se on myös mahdollisuus vegaanille päästä näiden herkkujen pariin. Vaahdotettua maitoa käytetään erityisesti cappuccinon tai caffè latten tekemisessä. Erityisen hyvältä nämä kahvit maistuvat, jos viitsii ostaa papuja ja jauhaa ne itse.

Miten tehdään erikoiskahvit kotona?

Vaahto tarvitsee ensinnäkin jääkaappikylmän maidon ja jotta siitä saa onnistunutta, pitää vaahdon sekaan saada ilmaa, tasaisesti ja vähitellen. Myös vatkatessa on muistettava, että maito lämpenee koko ajan, joten se pitää olla vaahdotettu lämpötilan ollessa 55-65 astetta. Kaurajuoma toimii samalla tavalla kuin kahvimaito. Kun kannua pyöräyttää vaahdotuksen jälkeen pari kertaa, maito sekoittuu hiukan tasaisemmin.

Sen lisäksi, että Papu Cafe myy jauhetut kahvit, tarjonnasta löytyy myös kahvipavut sekä erikoiskahvit. Pavuista jauhamalla saa aina tuoretta kahvia. Esimerkiksi espressoa voi valmistaa kotona, jos ei nyt aivan samanlaisena kuin kahvilassa, mutta makuelämyksen saa siitäkin. Ja erilaisia tarvikkeita on olemassa myös kotikäyttöön, joten pienellä rahalla saa hyvää ja herkullista kahvia täydelliseen nautintoon.

Vaahto ilman höyryä

Maitovaahdon voi kotona valmistaa ilman höyryä eli siihen tarvitaan sauvasekoitin. Maidon pitää olla höyryävää ja sen jälkeen kulhoon kaadettuna voi sauvasekoittimella vaahdottaa parin minuutin ajan. Vaahto ei toki kilpaile höyrykoneella tehdyn kanssa, mutta siitä tulee kuitenkin runsas ja kaunis vaahto. Sitten vain kaatamaan herkullinen vaahto kahvin päälle!